JUOMAOHJE PUOLIMARATONILLE & MARATONILLE
ENNEN H-HETKEÄ:
Pari viikkoa ennen puolimaratonia/maratonia:
On tärkeää, että menet kisaan aina varmuudella tuoreena. Viimeinen viikko ennen kisaa kasvata vain nälkää juoksuun! Viimeisellä viikolla treeneissä vähemmän on enemmän.
KISASSA:
On tärkeää juosta kisan ensimmäiset metrit ja kilometrit maltilla! Herkästi vauhti karkaa käsistä. Nousujohteisuus, eli alku mieluummin liian hiljaa kuin liian kovaa!
Myös juomisessa pitää olla kaukaa viisas, eli juoda jo ennen kuin tulee jano.
NESTETTÄ JA ENERGIAA
Viimeisen parin kuukauden aikana: muista alkaa harjoitella juomista vähintäänkin aina juoksumatolla juostavissa pidemmissä kevyissä harjoituksissa ja myös kovissa, joissa tulee pieni tauko. Juoksumatolla juominen on kätevintä toteuttaa. Voit myös juosta lyhyempää lenkkiä jolloin juoma on helppo jättää matkan varrelle. Pullo eikä mikään muukaan kädessä ole hyvä juosta ettei juoksun rentous kärsi.
Pelkkä vesi ei imeydy. Lisää sekaan vähintäänkin laadukasta suolaa ja hunajaa. Puolimaratonille ja maratonille varma ja mahaystävällisin juomamerkki on Squeezy. Itse olen käyttänyt Squeezyä jo yli 10-vuoden ajan ja luotan niin paljon ettei välttämättä tarvitse edes testata ennen h-hetkeä. Tosin pitkissä valmistavissa harjoituksissa ihan jo palautumisenkin kannalta, on hyvä ottaa juomat käyttöön.
Squeezyn tuotteet:
- Squeezy BCAA jauhe: energy drink with BCAA, citrus flavor
- Squeezy liquid energy Drink Gel -geelijuoma ns.vesigeeliliuska, esim. watermelon flavor
- Squeezy energy super gel, lemon flavor, jossa kofeiini
Juomat pöydille aina 3-5km välein
Sekoitan ja jaan pulloihin aina 2dl valmista juomaa sekoitussuhteella:
1litraan vettä 1,5mittalusikallista squeezy BCAA jauhe+2 vesigeeliliuskaa, hyvä ravistus ja jako pulloihin.
Puolimaratonilla noin 14km, maratonilla noin 30km kohdalla otan lisäksi yhden kerran kofeiini geeliä juoman kanssa, se riittää kofeiinin osalta.
Taskussa on varalta hyvä olla muutama vesigeeli-liuska. Tässä vesi on jo valmiina geelin seassa, Squeezyltä löytyy paras! Vesiliuskageeli on siitä hyvä, että sen voi hätätapauksessa nauttia, vaikka ilman juomaakin.
TAI kisajärjestäjän juomia riittävän usein (onneksi monesti kisajärjestäjätkin ovat ostaneet Squeezy juomat).
Suomessa kisoissa ongelma on, että juomat on aina kupeissa. Ulkomailla kisoissa juomat on pulloissa ja helpompi ottaa kovastakin vauhdista. Jokatapauksessa tarkoitus olisi saada juomat ja energiat kroppaan sisälle, ei paidan kaulukselle!
Juoksuterveisin,
Jarkko Järvenpää
IG: @jarkkojuoksee
Maajoukkuejuoksija